Kaikki on mietitty valmiiksi

Harmoniset sisustuskonseptit helpottavat värien ja materiaalien valintaa. Ne antavat tulevalle asukkaalle varmuuden siitä, että koti näyttää kauniilta ja harkitulta kokonaisuudelta.

Jokaiseen Auratumin kohteeseen luodaan kolme sisustuskonseptia, joista asiakas voi valita mieleisensä. Konseptit on nimetty kohde kohtaisesti niin, että ne auttavat herättämään juuri oikeanlaista mielikuvaa. Tarkkaan mietitty kokonaisuus tekee asunnon ilmeestä yhtenäisen ja tyylikkään.

Sisustuskonseptit syntyvät ryhmätyönä pitkän ajan kuluessa – yksityiskohtia pohditaan, hiotaan ja karsitaan. Konseptien luomisessa tarvitaan monenlaista asiantuntemusta sisustussuunnittelijan lisäksi, sillä niissä on mietitty valmiiksi kaikki aina laattasauman väristä lähtien.



Kun tuleva koti on vielä piirroksia paperilla, sisustuskonseptien näyttävä visuaalinen esittely helpottaa lopputulosten hahmottamista ja päätösten tekoa. Monille keittiön ja kylpyhuoneen värit ja materiaalit toimivat lähtökohtana, ja siksi konseptien esittely keskittyy keittiön ja kylpyhuoneiden ilmeeseen.

Tulevat asukkaat pääsevät tutustumaan materiaaleihin Auratumin esittelytiloissa Turussa ja Helsingissä. Myös yksilölliset muutostyöt ovat mahdollisia.

Milan sisustuksen esimerkki. Keittiö.