Asukastarina

Töölön Kesäkatu lumosi Lattuset

Kesäkadun vanhoja pintoja on entisöity ja täydennetty taitavasti, arkkitehtina uran tehnyt Pete Lattunen kehuu.

Joskus elämän askelmerkit osuvat prikulleen oikeaan. Kun Merja ja Pete Lattunen lukivat lehdestä, että Auratum Asunnot kunnostaisi entisen Yleisradion talon moderneiksi asunnoiksi, alkoi ajatus muutosta kutkuttaa. Nyt pariskunta nauttii uudesta alusta upeassa Kesäkadussa.

Teksti: Mertsi Murmann

Lehtiuutisen aikaan Lattuset asuivat kaksikerroksisessa rivitalossa Helsingin Etelä-Haagassa, ja tiiviimpi koti lähellä palveluja ja kulttuurielämää oli jo käynyt mielessä. Lapset olivat lentäneet pesästä, ja pian Merja Lattunen eläköityisi pankkialalta, Pete Lattunen arkkitehdin työstään. 

Pariskunta otti yhteyttä Auratum Asuntoihin ja ilmoitti kiinnostuksestaan. Kun oli ostopäätöksen aika, valinta oli lopulta helppo: Kesäkadun valmistuessa Helsingin kantakaupunkiin Töölöön muuttaisivat sinne Lattusetkin. Vuosia kestävän entisöintiprojektin aikana ehtisi vielä totutella tulevaan, järjestellä muuttoa, valmistella uuden sivun kääntämistä. 

Nyt Lattusten upouusi kolmen huoneen, keittiön ja kahden lasitetun parvekkeen koti kylpee talviauringossa, ja parikin tuntuu säteilevän.  

”Tuntuu, ettemme muuttaneet asuntoon, vaan kokonaiseen asumisen konseptiin”, Merja Lattunen kuvailee. 

”On kuin kaikki olisi osa kotia: taloyhtiön palvelut, yhteistilat ylellisine yksityiskohtineen, jopa Kesäkadun sijainti.” 

Kesäkatu huokuu historian kerroksia. Lattusten sukupolvelle entinen Yleisradion kotikatu ei ole mikä tahansa osoite. 

”Kesäkatu on osa ikonista Ylen ja yhtenäiskulttuurin historiaa. Se on osoite, jonne lähetettiin kirjeitä kaikkialta Suomesta”, Pete Lattunen kertoo. 

Myös Merja Lattusen lapsuusmuistoissa Kesäkatu oli myyttinen radiolähetysten alkupiste, jota hän ihmetteli auton takapenkiltä. 

Lapsuusmuistojen rakennus toimii nyt tyyssijana aivan uusille kokemuksille.

Töölön Kesäkatu, asukkaat Merja ja Pete Lattunen portaikossa.

”Merkittävä talo sai uuden alun”

Auratum Asunnot toteutti Kesäkadun kunnostustyön Kurt Simbergin arkkitehtitoimiston vuoden 1968 visiota kunnioittaen. Uran arkkitehtina tehnyt Pete Lattunen kehuu tapaa, jolla 146 tuliterää asuntoa rakennettiin Museoviraston suojelemaan kohteeseen. 

”Arvostan sitä, että talo jolla on merkittävä historia, saa uuden alun. Rakennus edustaa oman aikansa asiallista ja tyylipuhdasta arkkitehtuuria. Julkisivuihin perustellusti ilmaantuneet parvekkeet ovat toki iso muutos entiseen, mutta niiden kevyt ja pelkistetty rakenne ja ankaran tasainen rytmi julkisivussa alistuvat hienosti alkuperäisen arkkitehtuurin henkeen”, hän kuvailee. 

Auratum Asuntojen palveluun kuuluu, että asiakkaat saavat rakennusvaiheessa teettää koteihinsa yksilöllisiä muutostoiveita. Lattusetkin räätälöivät kolmionsa materiaaleja ja pohjaratkaisua itselleen istuviksi. Auratum Asuntojen myyntipäällikkö Remi Hakama välitti tarkatkin muutostoiveet ilomielin rakennuttaja-ammattilaisille, Lattuset kiittelevät. 

”Arkkitehtina olen joskus törmännyt tuotantolähtöiseen ajatteluun, jossa asiakas ikään kuin häiritsee rakennustyötä kummallisilla toiveillaan. Siitä ei ole Auratum Asunnoilla tietoakaan, vaan heidän asiakaslähtöisyytensä on hyvä esimerkki aikojen muuttumisesta”, sanoo Pete Lattunen.

Töölön Kesäkatu, asukkaat Merja ja Pete Lattunen olohuoneessaan.

NÄIN LATTUSET RÄÄTÄLÖIVÄT UNELMAKOTINSA

Työhuoneen kavennus: Suuresta työhuoneesta napattiin neliöitä olohuoneen hyväksi. Näppärä taiteovi jättää tilaa vuodesohvalle, jotta tila toimii vierashuoneena. 

Makuuhuoneen kavennus mahdollisti viehättävän kahvikäytävän. Makuuhuone tuntuu intiimiltä, mutta ei ahtaalta, sillä tila laajenee viereiselle parvekkeelle. 

Keittiösaarekkeen eriyttäminen omaksi tilakseen: Keittiösaarekkeen toiselle puolelle tehtiin porrastus, joka jättää ruuanlaittotilan katveeseen ruokasalista katsottuna. Saarekkeen pinnalle kiinnitetyt peilit tehostavat tilavaikutelmaa.

Kodikkaasti kylpylässä tai korituoleissa

Lattuset ja muut kesäkadun asukkaat muuttivat koteihinsa loppuvuodesta 2022. Laatua huokuvaan asuntoon oli upeaa astella. Auratum Asunnot oli paikalla varmistamassa sujuvaa muuttoa ja toteuttamassa kattopistokkeiden tai lisäkoukkujen kaltaisia pieniä muutostöitä. 

Kun palvelu pelaa ja tekniikka toimii, asukkaat voivat keskittyä itse asumiseen. 

”Taloyhtiön oma Facebook-ryhmä perustettiin nopeasti. Siellä on jo ideoitu yhteisiä lenkkiryhmiä ja kokkausta”, kertoo Merja Lattunen. Hän itse on miettinyt viikottaista happy hour -tyylistä koko naapuruston seurusteluhetkeä, jossa voisi matalalla kynnyksellä piipahtaa. 

”Toivomme, että fyysiset kohtaamiset pääsisivät nyt hyvään vauhtiin koronavuosien jälkeen.” 

Kylpylässä ja muissa kohtaamispaikoissa Lattusia on hymyilyttänyt huomata, miten monin tavoin Kesäkatu kutsuu viihtymään: yksi naapuri saattaa olla kylpytakissa menossa uimaan, toinen suuntaa toppavaatteissa Sibeliuksen puistoon, kolmas kävelee kotiinsa kuntosalitreenin virkistämänä, neljäs kiirehtii töihin. 

Kesäkadun on ottanut omakseen myös eräs aivan erityinen ryhmä: Lattusten lapsenlapset. Kyläilevän pikkuväen suosikkipaikka ovat aulan suuret nukkekeinut – jotka myös korituoleina tunnetaan. 

”Heidän arvionsa Kesäkadusta oli, että tehän asutte kylpylähotellissa”, Merja Lattunen nauraa. 

Kevät saapuu sellon säestyksellä

Muutto Auratum Asunnot -kotiin on tuntunut raikkaalta ja inspiroivalta. Merja Lattunen nauttii lähistön lenkkimaastosta, ja Pete Lattunen on palannut sellonsoiton pariin – ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.  

”Puolitosissani olen miettinyt, voisiko aulatilassa järjestää vaikka pienen konsertin. Mikseipä tällainenkin olisi mahdollista?” hän pohtii. 

Aurinko on jo levittänyt lämpöään parvekkeille; kevät tekee tuloaan. Pian pihan istutukset alkavat vihertää ja Töölön kadut kutsuvat kävelylle. Tuskinpa moni sulkeutuu koronavuosien jälkeen sisätiloihin, Lattuset miettivät.  

”Ihmiset kokevat muuttaneensa ainutlaatuiseen taloon, joka tarjoaa mahdollisuuksia”, Merja Lattunen sanoo. 

”Täällä Kesäkadussa on uuden alun tuntua.”