Laatu on monen tekijän summa

Laatu on monen tekijän summa

Auratumilla laatu on katkeamaton ketju, joka alkaa asunnon sijainnista ja jatkuu viimeiseen pyyhekoukkuun asti.

Laatu lähtee kiinteistön ostamisesta. Auratumille tarjotaan paljon tontteja ja kohteita, joista asuntotuotantoon päätyvät vain hyvin harvat ja tarkoin valitut.

”Kun suunnittelemme tontin tai rakennuksen ostamista, tärkein lähtökohta on, että siihen pystyy tuottamaan niin laadukkaita asuntoja kuin haluamme. Ostopäätökseen vaikuttaa vahvimmin sijainti sekä luonnollisesti tontin tai kohteessa mahdollisesti olemassa olevan rakennuksen soveltuvuus asuntotuotantoomme”, kriteerejä kuvailee toimitusjohtaja Mauri Sahi.

Asuntojen suunnitteluun käytetään paljon aikaa. Suunnitteluprosessi saattaa kestää kaksikin vuotta tontin hankinnasta rakentamisen aloittamiseen, ja siihen osallistuu Auratumilla useita asiantuntijoita. Ensimmäisessä vaiheessa käydään läpi arkkitehdin ehdottamat asuntojen pohjaratkaisut.

”Meidän tehtävämme ei ole suunnitella asuntoja, mutta meidän pitää haastaa arkkitehti. Käytämme paljon aikaa siihen, että käymme asuntopohjat läpi ja tarkistamme, että ne täyttävät asettamamme asumisen kriteerit. Siihen liittyy hyvin monenlaisia asioita, kuten esimerkiksi ovien avautumissuunnat, huoneesta toiseen avautuvat näkymät ja kuinka valo kulkee asunnossa.” kertoo asuntopalvelujohtaja Minna Fontell.

Kun pohjat on mietitty, päästään materiaaleihin ja tekniikkaan.

”Mietimme tarkkaan, minkä valmistajat parketit tai millaiset työtasot ja kalusteet kohteisiin valitsemme. Tuotteen täytyy olla kestävä ja designiltaan kaunis. Kalusteissa olemme tarkkoja, että mekanismit ovat kestäviä ja hyviä. Käytämme luotettuja, mieluiten kotimaisia merkkejä, joiden tuotteet ovat hyvin testattuja.”

Laatu näkyy myös yksityiskohdissa. Jokainen hana, valaisin ja vaikkapa suihkuseinän paksuus on harkittu.

”Meillä on tarkat vaatimukset, joita pyrimme noudattamaan. Mitä tuotteiden ulkonäköön tulee, jokaista pyyhekoukkua myöten mietimme, sopiiko se miljööseen ja kohteen kokonaisuuteen”, Fontell jatkaa.

Hankkeissamme projektiin valittu rakennusliike rakentaa kohteeseen heti alkuvaiheessa malliasunnon, jossa suunnitelmien yksityiskohdat nähdään käytännössä. Tämän jälkeen yksityiskohtia voidaan vielä hioa lopulliseen muotoonsa.

”Rakentaminen on käsityötä, ja haluamme nähdä, että työn jälki täyttää laadun kriteerit. Käymme mallihuoneiston läpi yhdessä rakennusliikkeen kanssa ja katsomme, onko jossain kehitettävää tai parannettavaa.” toteaa Sahi.

Hyvä palvelu on olennainen osa laatua.

”On tärkeää, että kuuntelemme ja etenemme yhdessä asiakkaamme kanssa hienotunteisesti aina hankkeen valmistumiseen ja valmiin asunnon avainten luovutukseen sekä laadukkaan lopputuloksen varmistamiseen asti. Meillä sama henkilö sekä myy asunnon että hoitaa muutostyöt yhdessä rakennuttajapäälliköidemme kanssa.”

”Kun asiakkaan ja myyjän välillä on luottamuksellinen suhde, asiakkaan on helppo ottaa yhteyttä ja puhua myös mahdollisista ongelmista. Asiakkailta saamamme palaute on meille erittäin arvokasta”, Fontell päättää.

Yksityiskohtakuva Kaartin Unioni -kohteen rappukäytävän numerosta.
Yksityiskohdat viimeistelevät yleisten tilojen tyylin.

Kaikki on mietitty valmiiksi

Kaikki on mietitty valmiiksi

Harmoniset sisustuskonseptit helpottavat värien ja materiaalien valintaa. Ne antavat tulevalle asukkaalle varmuuden siitä, että koti näyttää kauniilta ja harkitulta kokonaisuudelta.

Jokaiseen Auratumin kohteeseen luodaan kolme sisustuskonseptia, joista asiakas voi valita mieleisensä. Konseptit on nimetty kohde kohtaisesti niin, että ne auttavat herättämään juuri oikeanlaista mielikuvaa. Tarkkaan mietitty kokonaisuus tekee asunnon ilmeestä yhtenäisen ja tyylikkään.

Sisustuskonseptit syntyvät ryhmätyönä pitkän ajan kuluessa – yksityiskohtia pohditaan, hiotaan ja karsitaan. Konseptien luomisessa tarvitaan monenlaista asiantuntemusta sisustussuunnittelijan lisäksi, sillä niissä on mietitty valmiiksi kaikki aina laattasauman väristä lähtien.



Kun tuleva koti on vielä piirroksia paperilla, sisustuskonseptien näyttävä visuaalinen esittely helpottaa lopputulosten hahmottamista ja päätösten tekoa. Monille keittiön ja kylpyhuoneen värit ja materiaalit toimivat lähtökohtana, ja siksi konseptien esittely keskittyy keittiön ja kylpyhuoneiden ilmeeseen.

Tulevat asukkaat pääsevät tutustumaan materiaaleihin Auratumin esittelytiloissa Turussa ja Helsingissä. Myös yksilölliset muutostyöt ovat mahdollisia.

Milan sisustuksen esimerkki. Keittiö.

Asumismukavuus syntyy yksityiskohdista 

Asumismukavuus syntyy yksityiskohdista 

Sopiva lämpötila, automaattisesti syttyvät valot ja korkealuokkaiset materiaalit. Esimerkiksi näistä pienistä yksityiskohdista syntyy ylellinen asumismukavuus. 

Asumismukavuus ei tarkoita vain loppusilausta valmiille asunnoille, vaan se huomioidaan pohjapiirroksista lähtien. 

”Kodin on näytettävä miellyttävältä niin asukkaasta kuin vierailijoistakin. Se edellyttää, että kaikki mahdollinen tekniikka piilotetaan seinien taakse. Esimerkiksi lämmityspattereiden sijaan suosimme lattialämmitystä”, kertoo Auratumin Helsingin-aluejohtaja Janne Hietala

Korkealuokkainen talotekniikka ja siihen liittyvä automatiikka tuovat helppoutta: ne huolehtivat lämpötilan sellaiseksi kuin asiakas haluaa. Auratumilla on hyvin erityyppisiä kohteita: Turussa tehdään uudistuotantoa ja Helsingissä saneerataan arvokiinteistöjä. 

Saneerauskohteissa ratkaisuja tehdään talon ehdoilla – toisinaan ne myös mahdollistavat jotain uutta. Esimerkiksi Munkkiniemen Koneeseen oli sen korkeuden vuoksi mahdollista toteuttaa kattoviilennys. Se tuo asuntoon tasaisen, vedottoman viilennyksen. 


Uusille ratkaisuille pidetään aina ovet auki, kunhan niiden toimintavarmuudesta on näyttöä. 

Käytännöllisyys ja kauneus kulkevat pohjapiirroksissa käsi kädessä. Asunnoissa on paljon säilytystilaa, isot parvekkeet ja jos mahdollista, lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat. Omaa rauhaa rakastaville hiljaisuuden varmistaa hyvä äänieristys lattiassa, katossa ja seinissä. 

Myös esteettömyydestä huolehditaan vaatimuksia laajemmin. Kun hissi tulee alas autohalliin asti, ovet ovat sähkötoimiset ja valot syttyvät liiketunnistimen avulla, autohallista pääsee kotiin helposti – tällaiset ratkaisut ilahduttavat myös silloin, kun kädet ovat täynnä kantamuksia. 

Yksi tärkeä asumismukavuutta lisäävä tekijä ovat asukkaiden yhteiset tilat. Kohteissa aulatilat ovat avaria ja näyttäviä – ne toivottavat tervetulleeksi niin asukkaat kuin vieraatkin.  

Rakentamisessa yhteisöllisyys on nousussa ja yhteisiä tiloja vaaditaan monesti tontin kaavassa. Auratumilla se voi tarkoittaa esimerkiksi yhteissaunoja, kuntosaleja ja kerhotiloja.  

”Toiset viihtyvät yhteistiloissa päivittäin, toiset piipahtavat satunnaisesti. Haluamme tarjota asukkaille laadukkaat ja viihtyisät yhteistilat”, Janne Hietala päättää. 

Autohalleissa on reilusti autopaikkoja ja sähköautojen latauspisteitä asukkaiden käyttöön.
Autohalleissa on reilusti autopaikkoja ja sähköautojen latauspisteitä asukkaiden käyttöön.

Kaunis ja toimiva keittiö tekee arjesta parempaa

Kaunis ja toimiva keittiö tekee arjesta parempaa

Kaunis ja toimiva keittiö

Keittiö on monen kodin tärkein paikka, siksi sen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa. Hyvässä keittiössä yhdistyvät tyyli, käyttömukavuus ja laadukkaat materiaalit.

Auratum Asuntojen rakentamissa asunnoissa on laadukkaat keittiöt, joissa sekä toiminnot että tyyli on mietitty tarkkaan.

Keittiöt suunnitellaan kohteittain. Arkkitehti tekee keittiön layoutista ehdotuksen, jota Auratumin asiantuntijat muokkaavat. Viimeisen silauksen tekee tarvittaessa asiakas, jos asuntokaupat on tehty tarpeeksi varhaisessa vaiheessa.

”Tärkeintä on toiminnallisuus – että keittiössä on riittävät tilat lieden ja altaan ympärillä ja tarpeeksi säilytystilaa. Jos asiakas haluaa muutoksia, menemme yhdessä keittiötoimittajan luo ja keittiöstä räätälöidään halutunlainen”, myyntipäällikkö Remi Hakama sanoo.

Keittiön ulkonäköön vaikuttavat kohteen tyyli ja trendit.

Keittiö Munkkiniemen kone -kohteesta.

”Kuuntelemme keittiötoimittajia, koska heillä on käsitys kuluttajan toiveista. Pyrimme valitsemaan kolme erilaista konseptia, joista asiakkaat saavat valita haluamansa väri- ja materiaalimaailman.”

Remi Hakama ja myyntipäällikkö Kati Hägg ovat Auratum Asuntojen keittiöasiantuntijat. Molemmilla on pitkä kokemus keittiöalalta: Remi suunnitteli aikeisemmin keittiöitä Puustellilla ja Kati on koulutukseltaan kalustemuotoilija ja työskennellyt muun muassa keittiökalusteyritys HTH:lla. Ajan hermolla he pysyvät muun muassa käymällä kansainvälisillä alan messuilla.

”Kuuntelemme tarkasti myös asiakaspalautetta ja otamme asiakkaiden toiveet huomioon seuraavia kohteita suunniteltaessa”, Kati Hägg sanoo.

Keittiöissä käytetään korkealaatuisia materiaaleja ja uusimpia mekanismeja. Laadun lisäksi ajanmukaisuus on tärkeä kriteeri.

”Käytämme keittiöissä ja kiintokalustetoimituksissa alan johtavia toimittajia, joilla on kokemusta mittavista hankkeista. Kotimaisista keittiötoimittajista mainittakoon esimerkiksi Saari-keittiöt ja Kitchen.”

Keittiöiden varustelutaso on korkea. Kodinkoneet ovat pääsääntöisesti kalusteisiin integroituja. Kodinkoneet toimittaa pääasiassa Miele, joka on Auratum Asuntojen pitkäaikainen ja luotettava yhteistyökumppani.

Tällä hetkellä trendikkäitä ovat tummat muun sävyt ja maanläheiset värit. Valkoinen on kestosuosikki, joka on aina mukana yhtenä vaihtoehtona sisustuskonsepteissa.

Sisustusarkkitehdin vinkit kodinsisustukseen

Sisustusarkkitehti jakaa vinkit kodinsisustukseen: ”Kodin tulee lisätä hyvinvointia”

Kodikkuus syntyy lämpimistä materiaaleista ja sisustuksesta, joka heijastaa asujan luonnetta. Kun kotiin ihastuu, sitä haluaa myös vaalia, sanoo sisustusarkkitehti Päivi Himanen, joka jakaa sisustusvinkkinsä.

Auratum Asuntojen sisustuskonsepteja Naantalin Solarikseen ja Turun Primukseen suunnitteleva Päivi Himanen tietää, miten paljon yksityiskohdat merkitsevät. Auratum-kotien materiaalit ja tilaratkaisut suunnitellaan aikaa kestäviksi pienintä pyyhekoukkua myöten. Sisustuskonseptien tulee heijastella erilaisia makuja, mutta niille kaikille yhteisiä ovat ajattomuus ja laatu. 

”Viihtyisyys on monen tekijän yhteispeliä. Kodin lämpimän tunnelman aistii, vaikkei siihen osaisikaan sanoa yhtä tekijää”, Himanen kuvailee.

Kun uusia laatukoteja aletaan suunnittelemaan, Himanen yhdessä muun Auratumin asiantuntijatiimin kanssa selvittää nykyasukkaiden mieltymyksiä ja kuuntelee palautetta aiemmista sisustuskonsepteista. Asumismukavuudet modernisoituvat alati, mistä kertovat Auratum-kodeista tutut postipakettipisteet ja kuntosalit.

Myös asuinalueen historia ja tunnelma ovat tärkeässä roolissa, Himanen tietää. Esimerkiksi Naantalin Solaris-koteja inspiroivat kuulut Kuparivuoren kalliot ja auringon lämmittämä hiekka.

Päivi Himasen sisustusvinkit

Kysyimme sisustusarkkitehdiltä, millaisin opein omaan kotiin voi loihtia tyylikästä tunnelmaa.

1. Luota omaan intuitioon

Joku tykkää värikkäästä, toinen seesteisestä. Oma ääni on tärkeä – mene rohkeasti sitä kohti. Kodinsisustuksen tulee olla salliva.

2. Älä ota liian vakavasti

Leikittele ideoiden kanssa äläkä kaihda pientä riskinottoakin – tavallaan ei ole olemassa vääriä yhdistelmiä. Ja jos valitsetkin väärän värin, aina voi maalata uudelleen. Huomioi tilavuus: pieni huone voi tuntua ahtaalta, jos siellä on liikaa sisältöä.

3. Kysy neuvoa tai mielipidettä

Jos jäät jumiin ideoidesi kanssa, kysy rohkeasti neuvoa sisustusintoiselta ystävältä tai ammattilaiselta. Yksin ei tarvitse olla.

4. Vältä kertakäyttökulttuuria

Jos sinulla on tyhjää tilaa tai huone, älä täytä sitä kiireellä. Anna mahdollisuuksien muhia. Hopussa hankittu sisustus kestää usein huonosti aikaa.

5. Materiaalivalinnoissa on voimaa

Aidot materiaalit kestävät aikaa ja patinoituvat kauniisti. Itse suosisin aidonväristä puuta, värejä, erilaisien pintojen yhdistelmiä. Ne sulautuvat kauniisti myös moderniin tyyliin.

Yhteistyötä asukkaiden eteen

Unelmakotien toteutus on yhteispeliä. Sisustuskonseptit suunnitellaan Auratumin asiantuntijoiden, sisustussuunnittelijan, arkkitehdin, rakentajan ja lukuisten yhteistyökumppanien tiiviissä yhteistyössä.

Pääosassa on tietysti asukas itse. Valmiit sisustuskonseptit ovat pohja, joiden päälle Auratum Asuntojen asiakas voi myös rakentaa oman maailmansa. Asukkaiden muutostoiveet huomioidaan yksilöllisinä ratkaisuina.

”Kuuntelemme yksilöllisiä toiveita aina materiaalivalinnoista alkaen. Ihmisellä voi olla vaikkapa hänelle tärkeä huonekalu tai taidetta, joka halutaan istumaan omaan kotiin. Toiveiden toteuttaminen on työn antoisimpia puolia”, Himanen kertoo.

Himanen on suunnitellut taianomaisia koteja yli kaksikymmentä vuotta. Hänellä on kiinnostava näkemys asumiseen: koti on elämän keskipiste, jonka keskeisin tehtävä on parantaa asukkaan hyvinvointia.

”Koti on meille alati tärkeämpi paikka. Töitäkin tehdään jatkuvasti enemmän kotona.”

Ja kun kotiin voi ihastua, siihen voi rakastua – ja sellaista kotia haluaa vaalia entisestään. Näin syntyy tunnelmallista, kestävää asumista, jossa viihdytään pitkään.