02.06.2019

Munkkiniemen Kone valmiina – tervetuloa uudet asukkaat

Munkkiniemessä sijaitsevan, Koneen entisenä toimistorakennuksena tunnetun rakennuksen mittava muutos asuinkäyttöön on valmistunut. Alunperin arkkitehti Keijo Petäjän vuonna 1973 suunnittelemaan toimistorakennukseen ja siihen liittyvään uudisrakennukseen  valmistui 94 korkealuokkaista asuntoa, joihin asukkaat muuttavat kesäkuun alusta alkaen.

Munkkiniemen Kone- kokonaisuus toteutettiin vuonna 2012 järjestetyn suunnittelukilpailun voittajatyön pohjalta. Yhteistyössä Helsingin kaupungin suunnitteluviraston kanssa toteutettuun kilpailuun tuli aikanaan 30 ehdotusta, paikka kiinnosti sekä suunnittelijoita että tulevia asukkaita.

Munkkiniemen Kone herätti heti runsaasti kiinnostusta, ja ensimmäiset asunnoista kiinnostuneet ilmoittautuivat odottamaan lisätietoja. Erityisesti sijainti, upeat näkymät ja talon ensiluokkainen varustelu modernilla talotekniikalla viilennyksineen on kiinnostanut.

Rakennushankkeena Munkkiniemen Kone on ollut monipuolinen. Vanhan rakennuksen perusteellisen korjauksen ja muokkauksen lisäksi taloa on korotettu kahdella kerroksella, ja kokonaisuuteen on lisätty uudisrakennus, rivitalomainen Town House.

Talon alkuperäinen ilme on palautettu modernilla tavalla. Julkisivun materiaali on vaihdettu valkobetoniksi, ja siihen on liitetty alumiinirunkoinen lasiseinäjärjestelmä, joka mahdollistaa seinien avaamisen jopa koko matkalta. Suuret lasipinnat ja liukuovet tuovat puiston tunnelman sisälle.

Munkkiniemen Koneen kaksi rakennusta pitävät sisällään 94 asuntoa varastoineen, yhteiset kuntoilu- ja kerhotilat sekä pihan alle rakennetun autohallin. Talossa on myös erillinen tila SmartPost- pakettipalvelulle.